Elämä on opettanut minut hymyilemään

Oon tässä itsekseni viimeaikoina pohtinut (joo-o, tätäkin tulee harrastettua välillä vähän liiankin kanssa :D), mitkä asiat vaikuttaa siihen, että ihminen kokee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi. Siihen että kokee olevansa elämäänsä niin tyytyväinen, ettei aihetta huoliin tai suruun ole. Siihen että voi vilpittömästi kadulla hymyillä tuntemattomille vastaantulijoille ja (minun tapauksessassani) myös silloin kuin vastaantulijoita ei ole. (Jep, kyllä vaan olen yllättänyt tästäkin itseni lukuisia kertoja :D) Tuntuu hassulta, mutta eipä sille minkään voi. ;)

Keittiöni valonlähde <3

Ja nyt te tietenki mietitte et eiks tää onnellisuusasia oo ihan plaaplaa ja jo-niin-käsitelty, oonhan tästä ennenkin kirjottanut jne. Ja kaiken lisäksi tää onnellisuusteema on koko ajan paljon tapetilla blogeissa ja mediassa. Mut älkäähän heti tyrmätkö, nimittäin yritän kuitenkin lähestyä tätä vähän eri kannalta. Toivottavasti ei jää yritykseksi. :D Katotaas saatteko tästä kopin ;)

Miks tää asia mua (taas) mietityttää niin... (tässä kohtaa ajatus katkeaa... Niin hienona ja kirkkaana kun se ajatus päässä onkin, niin kokeileppa kirjottaa se sama ylös, vieläpä niin et muutkin tajuaa!) Kuten kaikki tietää iloisuus ja onnellisuushan ovat täysin luonnollisia asioita ihmisille. Miusta jopa luonnollisempia kuin alakuloisuus ja onnettomuus. Yleisyys sen sijaan ei ole; ympärillämme on paljon ihmisiä, jotka eivät voi niin hyvin. Muiden tilanteeseen en lähde tästä nyt sen enempää ottamaan kantaa, koska haluan keskittyä (tässäkin asiassa) vain itseeni ;)

Yhtä hymyä :)

Nojoo, tästä me päästäänki nyt (aasinsiltaa pitkin) siihen et jos nää onnellisuusjutut on tuikitavallisia asioita niin miks mä silti mietin asiaa. Voin nyt kertoo teille, ettei asiat oo aina ollu näin. En mä aina oo ollu tällänen ku minkä kuvan saatte sieltä ruutujenne takaa. Iloinen ja huoleton. En mä aina oo hymyilly menemään tuolla kadulla eikä miulta myöskään oo tultu kysymään et miks oon niin ilonen koko ajan. En vaikka nykyään luettekin täällä mun blogissa postausta toisen perään, jotka on iloista hehkutusta milloin mistäkin asiasta. Elämä on heitelly, ollu vastoinkäymisiä. En oo aina tienny mitä haluun elämältä. Nyt uskon et tiedän.

Huom! Ja ne, jotka mua on salilla nähny, saattaa miettii että ei toi ainakaan salilla koskaan hymyile. Se on totta. Treenatessa keskityn jopa niinkin paljon, et jotkut on kommentoinu mua vakavaksi tai jopa vihaiseksi (ja kuten joku saatto viime postauksesta kattoo niin jopa vaarallisennäköinen voi ilmeisesti tulla kyseeseen :D). Voin nyt kuitenki paljastaa, että en oo mitään näistä. :D Käytän vaan ilmeisesti voimavarani niin intensiivisesti treenattaviin lihaksiin ettei kasvoille riitä enää energiaa sillä hetkellä :'D Joten pelko pois!

En oo pahemmin menneisyydestäni tänne kirjottanu. Oon eläny kaiken kaikkiaan aika värikkään elämän. Ja mun elämä on ollu myös hyvin erilaista, riippuen siitä missä oon millonki asunu ja kenen kanssa oon aikaani viettäny. Oon alottanu monta kertaa puhtaalta pöydältä. Useat näistä fresh starteista on liittyny parisuhteisiin ja niiden päättymiseen, muuttoon tai uuden elämän aloittamiseen (lue treenaamisen aloittaminen). Mut koen kuitenki kaikki nää muutokset (vaikka kaikki niistä ei sillä hetkellä niin iloisia ole ollutkaan) tärkeiksi ja uskon et niiden on pitänyt tapahtua, et oon nyt tässä näin ja voin iloisella mielellä miettiä elämääni taaksepäin ja kirjoittaa onnellisuudestani. Koen et pääasia on et oon eläny, tehny asioita rohkeesti, kokeillu ja erehtynytkin, oppinut virheistäni.

Viimesin pöydänpuhdistus tapahtu nyt kun muutin eri paikkakunnalle. Oon saanu osakseni tähänki liittyen paljon ihmettelyy. Et miten voi tollai vaan lähtee ja jättää kaiken vanhan, ystävät, tutut ja sukulaiset entiselle asuinpaikkakunnalle ja lähtee vaa kylmän viileesti. No hyvinhän sitä voi, jos kyseessä oon minä! :D Ja siis tottakai mulla on ikävä niitä ihmisiä! On jopa päivittäin! Mut kun toisaalta oon sellanen ihminen joka kaipaa seuraa, mut myös paljon omaa aikaa, niin en myöskään heidän kanssaan jatkuvasti ollut läsnä, vaikka asuttiin samalla paikkakunnalla. Ja nyt kun asun täällä ja välimatkaa on, koen et he ovat samalla tavalla mun elämässä. Näen heitä harvemmin, mutta ei he mihinkään katoa, ja ovat aivan yhtä tärkeitä!

No mites tää nyt sit liittyy mihinkään. Niin ehkä tää mun iloisuus kumpuaa sieltä, et oon tehny elämässä valintani itse. Oon kuunnellu itseeni ja tehny niin kun sydän sanoo. Joku vois aatella et aika itsekästä. No onhan se joo sitäkin, mutta loppujen lopuksi ainoa ihminen jonka kanssa sun täytyy elää ja olla täysin sinut olet sinä itse. Ja jos ei oo itelle rehellinen ja tee niitä valintoja jotka itsestä tuntuu tärkeiltä ja hyviltä niin vaikeepa siinä on olla täysin sydämensä kyllyydestä onnellinenkaan. Tää on mun mielipide, muut olkoon mitä mieltä vaan. Muutin tänne puhtaasti työn perässä. Päätin ja valitsin et meen sinne missä mun työ on. Se työ jota haluan tehdä. :) Olen valtavan onnellinen että sain tämän mahdollisuuden, sillä rakastan nykyistä työtäni.

Ja kyl mä voisin myös aatella et oon löytäny onnen. Ei se oo kävelly mua vastaan missään, enkä sitä oo etsimällä etsinyt, enkä oo myöskään (enää nykyään) hakenu sitä toisista ihmisistä. Oon oivaltanu et se lähtee puhtaasti itsestä. Et kun ihminen on sinut itsensä kanssa, rehellinen itselleen, viihtyy myös omassa seurassaan, pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä ja huolehtii itsestään niin aika varmasti onnellisuuskin on taattu. Ja jos ei vielä näillä irtoa niin lähtökohdat on ainakin kunnossa. Mut ei tätä asiaa voi opettaa, ei neuvoa tai opastaa muille, vaan jokaisen pitää kokea tää oivaltaminen itse.

Mitä lie oon sanonu ku Anna vähän kyseenalaistavan näkönen :D
Harvinainen yhteiskuva sinänsä, ettei kumpikaan hymyile! :D Ollaan me kyl sellanen parivaljakko! ;'D <3

Onnea onnen löytämiseen toivottelee iloinen Henna-Riikka! :) Viikon vinkki: hymyile viikon verran kaikille vastaantulijoille, huomaat näkeväsi iloisia ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen! ;)

"Hymy jonka annat palaa aina luoksesi."

Ens postauksessa paljastan miun treenihistorian suurimman mullistuksen, 

joka vaikuttaa paljon tulevaisuuteen! 

Mut pidän vielä teidät toistaiseksi jännityksessä. Palataan ;) 

(Oon huisin innoissani! ;))

Hurjaa pumppia ja kulunutta treeniviikkoa kuvina

Heissan! Tässäpä taas yksi treeniviikko pyörähtänyt kohta ohitse. Edessä olis vielä huominen selkä-pohjepäivä, jota odottelenkin jo innolla. Näin hienon treeniviikon päätteeksi ei lempparitreeni voi muuta kuin onnistua! 

Nyt täytyy kyllä heti alkuun iloita myös teidän kanssa eilen kokemaani onnistumista treenien suhteen. Olkapäätreeni meni paremmin kuin hyvin, uskomaton flow oli koko treenin ja mikä pumppi! En tajuu. Olkapäät näytti omaanki silmään just siltä ku pitääki. Pakko oli mennä alakerrassa treenaavalle Annalle hehkuttamaan tätä fiilistä. Pitihän tää hetki toki ikuistaa myös kameralla. :D

Ja vaikka tollanen pumppi onkin ohimenevää, on se aina jotenki niin hienoa. Se kun voi kattoo itteensä peilistä silleen tyytyväisenä. Kyl te tiedätte. Sit on kans välillä niitä päiviä kun kädet tuntuu ihan spagetilta eikä lihaksissa oo mitään painetta. Mut noihin vaikuttaa niin moni asia, kuten se miten paljon on juonut vettä päivän aikana, miten hyvin ja oikea-aikaisesti mitäkin on syöny ja tietenki miten hyvin saa treenin luistaa.

Ilmekin kohillaan ja silleen :D

Kuten näistä kuvistakin on huomattavissa, olkapäät on ollut poikkeuksellisen vastaanottavaiset viimeaikoina treenille. Mitä lie oon tällä kertaa tehny oikein tai jättäny tekemättä, mutta kyllä tän hetkiseen tilanteeseen oon jopa itse tyytyväinen. Olkapäät kun on ollut minulle jo pidemmän aikaa sellainen kohde, johon olen halunnut panostaa - ja tietenkin myös toivonut panostuksen näkyvän. Ja näin on nyt sit myös käynyt. 

Oma päivänsä olkapäillä on ohjelmassani ollut jo pidemmän aikaa. Se varmaan vaikuttaa, mut voi myös olla että liikkeet on valikoitunut oikein salin vaihdoksen myötä. Ja mitä jo aiemmin kerroin, niin nykyisin se tuntuma vaan on jostain syystä niin paljon parempi. Olen myös erityisen tyytyväinen Ykkösen tarjoamiin laitteisiin joilla olkapäät saa kyllä aivan varmasti tuleen.

Tuo ylin kuva sai kavereilta (joita en yli kuukauteen oo muuton takia nähny) kommentteja et oon hurjasti kehittyny viimenäkemästä. Hurjaa kehitystä ei tietenkään itse huomaa, mutta jotain kuitenkin. Jännä mitä kuukaudessa voikin saada aikaan :)

Eilinen olkapäätreeni meni kutakuinkin näin:

Olkaprässi

Pystypunnerrus käsipainolla yksi käsi kerrallaan

Pystysoutu taljassa

Takaolkapäät taljassa köysillä

Vipunostot eteen, sivuille ja takaolkapäille

Takaolkapäät peckdeck

Epäkkäille: olankohautus ja -pyöräytys käsipainoilla

Olen huomannut että pystypunnerruksen tekeminen seisten yksi käsi kerrallaan toimii itselläni erityisen hyvin. Liikkeeseen tulee sopivan pitkä liikerata ja se tulee tehtyä huomattavasti puhtaammin ja kontrolloidummin kuin esimerkiksi istuen. Pienellä polven joustolla saa hieman avustettua liikettä ja näin painoakin saa enemmän kuin istualtaan. Myös ison painon käyttö yksin ilman avustajaa on helpompaa seisten kuin istuen ja tekemällä juuri yhden käden kerrallaan.

Prässiä sammakkoasennolla! :D

Prässissä on lukemattomia erilaisia variaatioita, mutta suosituimmat itselläni on yllänäkyvä sammakkoasento, jossa siis kantapäät on yhdessä ja jalkaterät osoittaa ulospäin. Tää vie rasituksen täydellisesti etureisille. Monesti teen superina kahta eri jalka-asentoa prässissä. Ja lopputuloksen tietenkin arvaatte. Kävely on sen setin jälkeen vaikeaa. :D

Prässissä suosin myös yhden jalan treenaamista kerrallaan. Näin varmistuu yhtäläinen rasitus molemmille jaloille. Itse saan myös tuntuman vielä asteen verran paremmaksi ja liikeradan hieman pidemmäksi treenamalla yhden jalan kerrallaan niin että jalkaterä on kutakuinkin prässilevyn keskellä. Toisinaan treenaan myös prässiä leveällä asennolla, ja jalkaterät ovat silloin prässilevyn ylänurkissa. Ja tästähän se takapuoli sitten tykkää erityisesti! :D

"Anna kiltti, ota nyt äkkii se kuva, tää painaa!" :D

Tän jälkeen en enää yhtään ihmettele niitä, jotka on kommentoinu et näytän vihaselta salilla. Enkä pelkästään vihaselta mut näköjään myös pelottavalta! Sori kaverit, oon kuitenki ihan kaikkee muuta kun vihanen tai pelottava! :D

Jalkatreenin päätteeksi ihanaiset askelkyykkyhypyt!

Jalkatreenin päätteksi teen vielä useasti erilaisia hyppyjä. Millon ihan basic-kyykkyhyppyjä ja millon sit noita kuvassa näkyviä askelkyykkyhyppyjä. Hypyt jotenki ihanasti klousaa jalkatreenin. Ja oonpa jostain lukenu et niitä kannattais suosia muutenki. Hypyt vahvistaa luita ja niveliä. Niillä on myös positiivinen vaikutus palautumiseen etenkin jalkatreenin päätteeksi. Estää muistaakseni nesteiden keräytymistä lihaksiin ja jotaki sellasta. :D

Nyt sitä kyykkyä!

Annan näkeminen ilahduttaa aina kuten kuvasta näkyy! :)

Ja vähä lisää kyykkyjä!

Tästä takareisille...

...Ja etureisille!

Jalkatreenin lopputulos :)

Kyl on kiva kirjottaa postausta johon saa näin paljon kuvia! Kiitos kuuluu tietenkin Annalle, joka on niin useasti tälläkin viikolla sattunut samaan aikaan treenaamaan. On siis monestakin syystä loistavaa että hän sai töitä ja treenaa nykyisin pilkälti samoihin aikoihin kuin minä! :) 

Tulevaisuudessakin siis paljon treenikuvia luvassa molempien blogeissa! ;) Pysykäähän kuulolla :)

Meikeissä salille. Turhamainen, huomionhakuinen pimu vai luonnollinen oma itsensä?

Oon mietiskelly paljon ja kans lukenu hyvinkin eriäviä mielipiteitä meikit kasvoilla treenaamisesta. Usein ihmiset pohtivat onko siitä haittaa. Itse olen treenannut aina meikit kasvoilla. En ole kokenut koskaan sitä ongelmaksi. Eikä myöskään ole koskaan tullut mieleenkään pestä arkimeikkiä pois ennen salille menoa. Miksi niin tekisin?

Millaisen kuvan tämä sitten antaa minusta? Tuskin kukaan kuvittelee (toivottavasti ei) että meikkaan vartavasten salia varten? Uskoisin tai pikemminkin toivoisin ihmisten kuitenkin ymmärtävän, että esimerkiksi maanantai-iltana klo 17 aikaan tapahtuvaa treeniä on monella meikatulla naisella mitä suuremmalla todennäköisyydellä edeltänyt työpäivä. Töissä puolestaan edustetaan työnantajaa ja luodaan kuvaa yrityksestä, mistä johtuen ainakin omasta mielestäni on syytä näyttää huolitellulta ja siistiltä. Tähän, ainakin itselläni, myös meikkaaminen olennaisesti liittyy.

Työaamuna. Tällä naamalla mennään myös salille. :)

Miksi sitten en pese meikkejä pois ennen treeniä? En yksinkertaisesti näe mitään syytä tehdä niin. Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen siitä onnellisessa asemassa, että treenatessa, eikä juuri muissakaan olosuhteissa, ei edes saunassa(!) kasvoni hikoile. Selkä ja rinta sen sijaan saattavat olla hiestä märkänä, mutta siihenpä minun hikoilu sitten jääkin. Hikeä saattaa pukata jopa niin että se valuu norona pitkin selkää. Ja näin toki kuuluukin tapahtua. Kasvot kuitenkin säilyvät normaalina poskien punoitusta lukuunottamatta. :) Ja koska meikkini on kyvyt, eikä sisällä esimeriksi raskaita öljypohjaisia, ihohuokosia tukkivia tuotteita, ei ihoni ole meikit kasvoilla treenaamiseen reagoinut yhtään milläänlailla.

Joskus eräs ystäväni kysyi, olenko vasta menossa treenaamaan. Vastasin ihmetellen, että en suinkaan. Olin juuri tulossa rankasta jalkatreenistä. Oloni oli hieman hämmentynyt. Eikö treeni tosiaan näy minusta mitenkään? Päätin, ettei se haittaa. Pääasia että treeni on mennyt perille, olen antanut kaikkeni ja vielä vähän enemmän, näkyi tämä sitten naamasta tai ei. Loppujen lopuksi olen aika iloinen asiasta. Voin jatkaa elämääni normaalisti myös treenin jälkeen. Jos minulla on menoja sen jälkeen, korjailen meikkiä korkeintaan hieman, ja näytän taas täysin siistiltä.

Treenin jälkeen lähdössä johonkin, muistaakseni tyttöjen kanssa kahville. Hieman meikkien korjailua ja menoksi!

Olen myös blogeissa törmännyt hyvinkin kärkkäisiin mielipiteisiin salille meikkaamisesta. Milloin haukutaan meikkipelleiksi ja bimboiksi ja ties miksi. Ymmärrän, ja myös itseäni ihmetyttää henkilöt jotka meikkaavat esim. pukuhuoneessa ennen treenin aloittamista. Siis niin että salille saavutaan täysin ilman meikkiä ja sitten vasta meikataan. Korjailu on toki asia erikseen, ja on mielestäni ihan aiheellista, jos esim. on tullut räntäsaateesta ripsarit poskilla. :D Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Mielestäni meikattujen treenaavien naisten moittiminen on typerää. Ja ihan valehtelematta minusta on kyllä kivempi ja täysin luonnollista, että ihmiset ovat myös salilla sellaisia kuin ovat luonnostaan muissakin sosiaalisissa ympäristöissä. Toki myös käänteisesti he, jotka eivät normaalistikaan meikkaa!

Normipäivä :)

Treenaavien naisien suosiossa ovat nykyään toki myös kestomeikit kuten pigmentoinnit, ripsien ja hiusten pidennykset, solarium ja mitä näitä nyt onkaan! Itse en ole lähtenyt tähän leikkiin alkuunkaan mukaan. En yksinkertaisesti uskalla. Tunnen itseni, ja tiedän kuinka helposti jään koukkuun juuri tämän tyylisiin juttuihin. :'D Miltä tuntuisikaan omistaa tuuheat, pitkät, kauniit ripset, jotka olisikin käden käänteessä tipotiessään? Eihän siihen voisi tottua. Näin kierre olisi valmis, joka pahimmassa tapauksessa veisi myös omat (mielestäni luonnollisestikin kauniit) ripseni mennessään. Ei sillä, onhan esim. tekoripset valtavan kauniit! Ja ihailenkin niitä monien kasvoilla. Salaa tietenkin myös haaveilen omistavani itsekin sellaiset, mutta palaan tähän ajatukseen (onneksi) kerta toisensa jälkeen. Muille ehkä, mutta ei minulle. :)

Mites sitten esim. tänään sunnuntaina, jolloin töitä ei luonnollisesti ole, eikä sen mukanaan tuomaa edustamista. Onko väärin olla myös sunnuntaina huoliteltu? Ei suinkaan. Treeni on vain yksi osa päivääni ja tapahtuu joustavasti muiden asioiden lomassa. Saatan käydä kaupungilla, hoitaa asioita, tavata ihmisiä jne. Haluan näyttää siistiltä ja tuntea oloni huolitelluksi. Siksi meikkaan myös sunnuntaina. Salille saavun meikit kasvoilla, mutta en suinkaan ole meikannut treeniä, vaan elämää varten. Se on osa minua, osa persoonaani, olinpa sitten missä tahansa.

Mistä tämä miekkiteema nyt sitten hyppäsi esiin, niin pohdiskelin Pian blogissaan esillenostamaa kauneusteemaa hieman pidemmälle. Mitä tekemistä meikkaamisella ja kauneudella on keskenään?

Tämän lisäksi selailin aamun markkinoiden puuteritarjontaa. Haluan että meikki näyttää suht luonnolliselta, eikä esim. kasvojen iho saa näyttää liian meikatulta, naamarimaiselta, vaan haluan sen olevan kuulaan ja elinvoimaisen näköinen. Tämä tietty asettaa myös meikkipohjalle kovat vaatimukset. En myöskään jaksa lisäillä päivän mittaan meikkiä tai korjailla sitä erityisemmin, joten meikin tulisi luonnollisesti myös kestää.

Olen tähän asti ollut vannoutunut Lumene Touch Of Radiance Matta Meikkipuuterin käyttäjä, mutta nyt mietin kovasti Lumenen CC Color Correcting Puuteria. Ei sillä, että edellisessä meikkipuuterissa jotakin vikaa olisi, pikemminkin se on täydellinen tuote. Mutta tiedättehän tunteen kun haluaisi jotain vaihtelua, ja päässä on ajatus voisiko joku muu tuote kuitenkin täyttää toiveesi vielä hieman paremmin. Markkinoinnin onnettomana uhrina näitä ajatuksia syötetään minulle myös alitajuntaisesti. Kieltäydyn hölväämästä kasvoilleni enää (toivon mukaan koskaan) mitään meikkivoidetta, se on mennyttä aikaa. Siksi meikkipuuterien löytäminen on ollut meikkaushistoriani suurin löytö :D

Laittakaapas kommenttia tulemaan, mitä mieltä te olette, saako nainen treenata meikit kasvoilla? Treenaatteko itse meikit kasvoilla? 

Välittyykö meikatusta treenaajasta jotenkin turhamainen fiilis?

Taas ruoka jossa ei ole päätä eikä häntää. Varoitus: Ei kulinaristeille!

Hellurei! Edellisestä ruokaohjepostauksestani inspiroituneena, päätin nyt sitten ihan oikeasti laittaa ruokaa. Mutta älkääpä liikaa innostuko. Monen mielestä tässä ohjeessa ei ole mitään järkeä.

Valmis "lettu".

Vinkastaneen makuaistini ja outojen mieltymysteni vuoksi voin kuitenkin valehtelematta ja täysin rehellisesti väittää pitäväni aikaansaannoksestani. Miksipä en? Loppujen lopuksihan kyse on täysin samoista raaka-aineista, mistä nyt mikä tahansa ateriani koostuu, mutta hieman eri olomuodossa. Onko tämä nyt sitten parempi olomuoto kyseisille raaka-aineille, niin siihen en lähde ottamaan kantaa. Jokainen luokoon oman käsityksensä asiasta. Niin ja puhukoon kuvatkin puolestaan :D

Tässä nyt kuitenkin resepti sen varalta, että joku siellä ruudun toisella puolella kieli pitkällä haaveilee tällaisen luomuksen koristavan myös omaa lautastaan. Simppelisti se menee näin:

• Vaaleaa soijarouhetta
• kananmunan valkuaisia
• kokonainen kananmuna
• haarukalla muussattua haudutettua parsakaalia
• kesäkurpitsaraastetta
• omenaraastetta
• inkivääriä
• piparkakkumaustetta(!)
• paistamiseen rypsiöljyä

Sotke kaikki ainekset keskenään. Vispaa haarukalla velliksi ja iske pannulle paistumaan. Paista (älä polta niinkuin minä tein) MIEDOLLA lämmöllä kunnes lettu on sen verran kiinteä, että sen siirtäminen pannulta lautaselle on edes jossain määrin mahdollista. HUOM! Letusta on turha odottaa mitään basic-venhnäjauholetun näköistä luomusta. Soossikin on tässä tapauksessa kunniamaininnan arvoinen suoritus.

Ja tää nyt sit kaiken kukkuraksi on minun mielestä makea lettu. Ihan vois vetää vaikka kahvin kaverina. Moni mieltää kesäkurpitsan ja parsakaalin suolaisen aterian raaka-aineeksi, mutta ajatelkaapas tarkemmin. Miks sen pitäs olla niin? Eikö ne makeaan käy ihan yhtä hyvin? Omena riittää viimeistelemään makean makunautinnon!

Ja ah. Noi mausteet! Kaiken kruunaa ihanainen joulun tuoksu, jonka pannulla käristyvä piparkakkumauste saakaan aikaan. Ja näin voi käden käänteessä joulun tuoksuista nauttia myös tälleen maaliskuussa. Kätevää, eikö? :D

Mikäli tästä aiheesta joku nyt kovasti innoistui ja otti kopin niin vinkkinä mainittakoon, että Annan blogista voi käydä kurkkaamassa vähintäänkin yhtä idearikkaita ja oivaltavia ruokaohjeita ;) Kyllä se vaan kuulkaas taitaa niin olla, että ruoka on laittamatta paras! :D Vai miten on Anna, millon soitetaan jollekin mediayhtiölle oisko tilausta extreme-kokkiohjelmalle? :'D

Ei muuta kun kokkailemisiin! ;)

"Taikina"

Paistaminen. Vai pitäskö kuitenki sanoo käristäminen?

Viikonloppufiiliksiä astetta vanhemman Henna-Riikan silmin

Vaikka eletään jo keskiviikossa palaan hetkeksi menneeseen viikonloppuun. Rentoa menoa. Kuitenkin tapahtui kaikenlaista.

Nyt ollaan taas astetta vanhempi (toivottavasti myös vahvempi). Mitä toi ikä nyt merkkaa mulle, niin voin kertoo että ei yhtikäs mitään. Joskus sitä erehtyy miettimään liikaa, että mitä missäkin iässä olis pitäny saada aikaan, mitä muut mun ikäset tekee ja miten ne elää. Äh, mä oon niin ite jotenki kyllästyny siihen ajatukseen. Miks pitäs asettaa jotain ikäsidonnaisia tehtäviä ja tavoitteita? Eiks tärkeintä ole et elää just sellasta elämää et voi itse siitä nauttia ja olla onnellinen?

Synttäreiden kunniaksi postiluukusta kolahti kaksi pakettia. Ajatella, miten paljon pienikin muistaminen voi aiheuttaa iloa. Joku muistaa ja ajattelee juuri minua.

Vielä maanantaina kotiin tullessakin eteisessä odotti kuori. Mitä kummaa? Rakas ystäväni Joensuusta oli laittanut kortin, itsetehdyn sellaisen. Kortissa oli tekstiä, jonka sai loppuviimein lukea kyyneneet silmissä. Voiko ihanampaa yllätystä olla? Taas vaan voi todeta ja huokaista... ystävät, olette niin tärkeitä ♡

Perjantaina olo ei vielä ollut näin onnekas. Painoi viikolta mukaan tarttunut väsymys useammankin päivän ajalta ja fiilis alkoi perjantai-iltana olla jo melko kurja. Kokeilin miettiä mikä vetää mielen matalaksi, kun kaikkihan on paremmin kuin hyvin. Silti olo oli apea. Tulin siihen tulokseen että olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt. Univelkaa oli kerinnyt kertyä useamman reissupäivän johdosta useammalta viikolta. Kuuden tunnin yöunet, ne eivät vain riitä minulle palautumiseen.

Olin myös kerinnyt unohtaa miltä kunnon väsymys tuntuu. Kuukauden jonka kerkisin elää vailla sen kummempia rytmejä ja tarkkoja aikatauluja viettäen kaiken kaikkiaan suht rentoa elämää ja yöunien ollessa poikkeuksetta vähintään 8 tuntia, en joutunut paljon väsymyksestä kärsimään. Kroppa kerkisi tottua tähän, kerkisin unohtaa mitä kunnon väsymys voi olla.

Viikonlopun aikana vedettyjen pitkien unien myötä ja muutenkin rennon olemisen seurauksena olo parani kohisten. Huvitti seurata miten lauantaiaamuna olin jo iloinen, mutta sunnuntaiaamuna suorastaan riemuissani. Elämään palasi ilo, kaikki tuntui olevan taas niin älyttömän hyvin. Tiedätte tunteen :)

Mutta unet ei ollut ainoa asia, joka viikonlopusta teki niin spessun. Yllättäen asialla olivat taas ystävät ;) Treffasin Koffarissa Annaa ja Satua. Satua en ollutkaan ennen vielä tavannut eikä muutenkaan olla kauaa vielä tunnettu bloginkaan kautta. Mukava oli häntäkin livenä tavata ja päästä hieman tutustumaan :) vaikutti oikein symppikseltä ja mukavalta ihmiseltä.

Treenienkin osalta viikonloppu oli oikein antoisa. Lauantaina kävin heittämässä selkätreenin, josta on nyt uuden salin myötä muodostunut jostain syystä lempparini. Ilo on treenata, kun treenipainot kohoavat taas mukavaa vauhtia, kiitos lisääntyneen energian.

Jotenkin tuntuu vaan tuolla Ykkösellä, että niillä laitteilla liikkeet menee oikeaan osoitteeseen paljon paremmin. Tuntuma on parempi ja tekeminen tuntuu tehokkaammalta. En tiedä onko tämä vaan henkimaailman juttuja, vaikuttaako oma fiilis vai voiko laitteissa tosiaan olla niin suuria eroja?

Laitteet ovat eri valmistajien kuin aiemmilla saleillani, mutta en sitten tiedä, mikä mahtaa perimmäinen syy tämänkertaiseen flowhon olla. Keskitynkö vaan tekemiseen enemmän? Onko laitteet vähemmän avusteisia? Vai vaikuttaako kenties joku muu juttu? Oli miten oli, niin en toki valita! Juuri tätä tuntumaa olen kaivannut.

Sellaista elämänmenoa tällä kertaa. Nyt taas pirteänä matkalla Helsinkiin. Reipasta keväistä päivää kaikille! :)

Kiitos kaffehetkestä!

Tytsyt :)

Tällainen hieman nuutuneen näköinen matkustaja löytyi  tänään Helsingin aamujunasta. :D

Niin halusko joku niitä reseptejä?

Niin halusko joku multa niitä reseptejä? Anyone?

Huvittaa jo ihan itseäkin. Annan ja Satun kanssa eilen just puhuttiin, et kui mahdottoman kiva olis jakaa kaikenlaisia ruokavinkkejä ja reseptejä. Joo no ymmärrän jos nyt ei enää tämän postauksen jälkeen kukaan varsinkaan minulta niitä halua. Mut kuitenki! Oishan se älyttömän ihanaa, pistää luovuus valloilleen, kokkailla ja jakaa kuvia niistä aikaansaannoksista ja vaihtaa vinkkejä. 

Mut ei. Ei se treenaajan ruokavalio vaan toimi niin että aina vois kokkailla kaikkee kivaa. 99 % ruoat kun näyttää just tuolta. Just siltä iteltään.

Hävettää ihan myöntää kuinka monta kertaa on käyny mielessä et voisko ton kaiken vielä vetää blenderin läpi :D Nojoo, sinne meni varmaan viimesetki lukijat. Mut hei kui kätevää se ois sellasta sosetta vedellä? Tiedä vaikka joskus kokeilen :D En nyt menis sanomaan tuota minun koiranruoka-asettelua sen somemmaksi.

No niin, tää ei nyt sit ollu se miun "mitä ruokavaliolle kuuluu tänään"-postaus josta aiemmin puhuin. Vasta tällästä alkulämmittelyä ja johdattelua mitä tuleman pitää. ;) Hyvää ruokahalua kaikille! :D

Treenaaminen ei ole elämän tarkoitus

Viikot kulua hurahtaa aivan huomaamatta. Eikä ajankuluminen suinkaan rajoitu pelkkiin viikkoihin, myös vuodet kuluvat. Jotenkin hieman haikeaa ajatella että tänään olen jo 25. Alkaa olla jo aika iso luku. Olenko enää nuori? Olenko aikuinen? Mitä olisi pitänyt saavuttaa? Millaista elämää 25-vuotiaan pitäisi elää? Onko väärin jos nämä asiat ei itseä huoleta eivätkä pahemmin kiinnosta? En ole muotissa, en halua olla enkä tule sellaiseen menemään. Joka vuosihan ikää tulee lisää, mutta kuka niitä oikeestaan laskee! Tärkeintä on miten itse ikänsä mieltää ja ennen kaikkea miten elämäänsä elää!

Ihminelle, joka pitää itsestään huolta niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla treenaamalla ja hyvillä elämäntavoilla, ei vuosilla ole enää senkään vertaa merkitystä. Hyvin treenanneista ja urheilullisista ihmisistä on hyvin vaikea mennä sanomaan ikää, joskin olen siinä erittäin huono ihan kenen tahansa kohdalla ;) Kaupan kassalla työskennellessäni tämä viimeistään kostautui, tai vähintäänkin aiheutti huvittuneisuutta. Onhan se tietysti hauskaa kun kysyy 30-vuotiaalta paperit. Hyvinvointi näkyy naamasta, mutta vielä enemmän näkyy sen laiminlyönti.

Nojoo, se siitä ikäasiasta. Tämä nyt oli tänään lähinnä päällimmäisenä mielessä, luonnollisesti.

Kaikkia varmaan kiinnostaa mitä miun treenaamiselle tänä päivänä kuuluu? Kuten jo aiemmassa postauksessani hehkutin treenit ovat keikkuneet muiltaosin muuttuvassa, nopeatempoisessa ja vaihtelevassakin elämänmenossani aivan ihmeen hyvin mukana. Toki uusien asioiden tulva, kiire ja stressikin sekä yleinen "uupuminen" ja muutoksista aiheutuva "shokki" ovat tehneet sen, että treeni ei ole ensimmäisenä mielessä. "Uupuminen" ja "shokki" sen vuoksi lainausmerkeissä, etteivät sanat vahingossa saa negatiivista vaikutelmaa. Kyse ei siis alkuunkaan ole sellaisesta. Rakastan muutosta ja siihen liittyviä asioita, mutta kuten kaikki tietävät, muutoksessa eläminen on henkisesti raskaampaa ja vaatii enemmän resursseja. Ymmärtänette siis mitä ajan takaa.

Omalla tavallani olen nauttinut myös siitä ettei treeni ole ensimmäisenä mielessä kun herään ja viimeisenä kun illalla käyn nukkumaan. Olen iloinen siitä että se on merkittävä osa elämääni, mutta ei kaikki kaikessa. En missään nimessä ole kiinnostunut uhraamaan treenille koko elämääni. Älkää ymmärtäkö väärin, että sen rooli elämässäni olisi jotenkin radikaalisti muuttunut tai muuttumassa. Ei suinkaan. Välillä vain tuntui, että vaikka treenasin ja käytin siihen liittyvään muuhun oheistoimintaan aivan yhtä paljon aikaa kuin nytkin, se oli kuitenkin mielessä vähintäänkin sen 90 % ajasta. Näin ei mielestäni kuuluisi olla. Asian miettiminen, suunnittelu ja jatkuva ajattelu kun ei edistä yhtään tavoitteita sen enempää, ei kasvata lihaksia eikä ainakaan auta treeneissä. Pahimmassa tapauksessa asiat alkavat stressata ja elämä lähtee pyörimään liikaa treenin ympärillä. Vaikutus itse treeniin voi ollakin päinvastainen.

Rakastan siis tämänhetkistä elämääni kaikkinensa. Olen niin mahdottoman onnellinen. Treeni tuo elämääni juuri sen lisän, joka tekee minusta minut. Mikä saa minut voimaan hyvin. Mikä saa kasvoilleni leveän hymyn heti herättyäni. Mikä antaa minulle iloa. Ja mikä rauhoittaa mieleni illalla käydessäni nukkumaan saaden heti täydellisen rentouttavasta unesta kiinni. Elämäni on seesteistä, en stressaa tai huolehdi joutavista asioista. Koen onnistumisen kokemuksia ja olen saanut kasapäin itseluottamusta ja itsetuntemusta rautojen parissa ahertamisesta. Pääsen päivittäin haastamaan itseni ja löytämään sisäisen motivaationi, jota voin hyödyntää muillakin elämänalueilla. Tunnen itseni ja oloni kaikinpuolin paremmaksi. Kukapa ei tällaisia asioita elämäänsä haluaisi?

Tarvitsen siis elämään muutakin. Olen ihminen joka rakastaa haasteita. Nauttii itsensä likoonlaittamisesta ja haasteiden voittamisesta. Rakastaa kilpailua, mutta lähinnä vain itseään vastaan. Pahin kilpailija kun löytyy jokaiselta lähempää kuin osaa arvatakaan! Ja mikä parasta, itseään vastaan kilpaileminen ei ole keneltäkään pois, ei aiheuta kateutta eikä välien rikkoutumista, ei uhkaa kenenkään toisen asemaa.Itseään vastaan kilpailemisesta voi voittaa enemmän kuin muista kilpailuista yhteensä, mutta ei voi juuri menettää mitään.

Aasinsilta kantaa tälläkertaa aiheeseen, josta jo aiemmassa postauksessani hieman mainitsin. Nimittäin tulevaisuuden suunnitelmista, joilla on vaikutusta treeneihini. Olen nimittäin vihdoinkin suunnitellut ottavani itselleni PT:n. Päätös on hyvä, ja pt, joka minulla on kiikarissa erittäin ammattitaitoinen. Syitä miksi pt:hen päädyn on kolme.

Ensinnäkin haluan käyttää sen ajan, joka minulla on treeneihin käytettävissä päivittäin 110 %:sesti hyödykseni. Panostan siis määrän sijasta laatuun. En halua enää vaivata päätäni ajatuksella, voisinko tehdä jotakin paremmin tai enemmän. Toiseksi haluan hieman nopeuttaa kehitysvauhtiani. Toki olen saanut omasta mielestäkin hienoja tuloksia aikaan ihan ominpäin treenamalla, mutta kehitys ei ole mitään erityisen nopeaa. Tiedän, että tähän on mahdollista vaikuttaa, kun vain tietää tasan tarkkaan mitä on tekemässä ja miksi. Kolmanneksi haluan ruoka- ja treenipuolen sille mallille että saan nauttia pelkästä tekemisestä, keskittymisestä itseasiaan. Tähän väliin en halua enkä ehdi enää etsimään kaikkea tietoa itse. Ja onko se aina paraskaan vaihtoehto? Lisäksi koen olevani kehityksessä menossa sellaisessa kriittisessä vaiheessa, että omien taitojeni rajat tulevat vastaan jossain vaiheessa. En enää tiedä mikä tieto juuri minulle on olennaista ja mikä olisi kehitykseni kannalta tärkeää ja mikä taas täysin epäolennaista. Näihin asioihin tarvitsen ammattiapua ;)

Seuraavassa postauksessa kerron mitä ruokavaliolleni kuuluu. Myös se on saanut osakseen suurta muutosta, ja enpä voi muuta sanoa kuin että hyvä niin! :) Mutta malttakaa mielenne, siitä lisää myöhemmin!

Tällaisella setillä siis mennään viikonloppuun. Iloisin mielin, vuosi lisää mittarissa ja lepopäiväperjantaita vietellen. Raskas viikko takana, paljon reissuamista, paljon uutta. Ihana viikonloppu edessä ystävien seurasta nauttien, treenaten ja antaen aikaa myös itselle. Keväistä viikonvaihdetta kaikille! ♥ :) 

Back in business - ainakin melkein ;)

Huikeeta, siis kerrassaan huikeeta(!!) päästä pitkästä aikaa blogini äärelle! Tätä on niin odotettu! Mulla on vähä se vika, et mitä pidemmäksi tauon päästän, sitä hankalampi blogin äärelle on palata. On vähä silleen et "mistä aloittas?" Ja nyt varsinkin kun kerrottavaa todellakin ON!

Edellisestä postauksesta siis vierähti aikaa, oli muuttoa, uusia kuvioita, uudet työt, asettumista aloilleen, reissuumista, ja kaikkee sellasta. Elämä on alotettu fressisti puhtaalta pöydältä. Oikeestaan ainut mikä on säilyny ennallaan on treenit, minkä oletan myös tietysti teitä, arvon lukijat, kiinnostavan erityisesti. Kaikesta hässäkästä huolimatta olen onnistunut pitämään treenit täysin kuvioissa mukana ja siitäpä olenkin varsin iloinen. Nyt siis jatkossa kirjoittelen paikkakunnalla Kouvola ja treenaan salilla Kuntokeskus Ykkönen. :)

Tämä. <3

No mitäs tässä. Elämä ei vois paljon ihanampaa olla! Oon ku uudesti syntyny! Ihan huikeen onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Salina Ykkönen on lunastanut paikkansa tähänastisten treenipaikkojeni kärkikahinoissa. Sanoisinko jopa että paras sali jossa olen tähän mennessä treenannut. :) Ei hullummin vaan minkä voi kun Kaikki toimii. Tilat on viihtyisät, henkilökunta superystävällistä, homma toimii kaikinpuolin, laitteita löytyy enemmän kuin tarpeeksi, on valinnan varaa ja laatua, uutta ja vanhempaa laitetta! Mitäpä muuta vois toivoa?

Uutta kuviota oon kans treenien suhteen tässä kaavaillut kunhan elämä tästä tasoittuu. Näistä lisää kunhan saan homman etenemään. ;)

Totiseksi vetää :D

Niin ja hei mikä ihaninta, miun hyvä ystävä Anna <3 treenaa samalla salilla ja asuu samassa kaupungissa! Muutenkin mun ja Annan ystävyys on jotenkin niin huikee tarina itsessään. Kerronpa sen tähän väliin. Hän kun muutti vuoden alussa tänne Joensuusta ja nyt minä sitten muutin perästä. Mietin vielä Joensuussa ollessani et kumpa oltas keritty paremmin tutustua. Mut eipä mitään, järjestyki loistavat puitteet korjata tää asia! Täällä sitten vasta kunnolla pääsimme tutustumaan ja on kyllä ollut todellakin sen arvoista! Kerrassaan ihana ihminen :)

Jokainen Annan kanssa vietetty hetki (no okei, hetki ja hetki, monta tuntii siinä yleensä hurahtaa höpötellessä ja viel ois pitäny sanoo se ja se asia :D) saa miut älyttömän iloseksi ja onnelliseksi. Jotkut ihmiset kun vaan antaa sellasta positiivista energiaa ympärilleen. Ja joidenkin kanssa myös keskustelu on mielettömän antoisaa. Annan kans on just tällästä. :). Ollaan hyvin samankaltaisia ihmisiä ja katsotaan maailmaa samalla tavalla. Toki myös yhteinen harrastus ja elämäntyyli yhdistää. Ja just näitähän se ystävyys vaatii :) On vaa jotenkin jännä miettii näitä ihmiskohtaloita, miten toisten tiet ajautuu yhteen ja tietyt ihmiset kohtaa. Aivan kun tääkin ois tarkotettu menemään just näin. Mut ehkä onkin? :)

Tää on nyt tällänen pehmee lasku blogielämään ;) En pääse siis tällä kertaa vielä kertoilemaan treeneistä sen enempää. Mielettömän ihana oli kans huomata, et vaikka nyt (taas) kerran tuli taukoa kirjoittelulle niin rakkaat lukijani eivät ole kadonneet minnekkään... Ja uusiakin on tullut! Tervetuloa uusille ja kiitos vanhoille kärsivällisyydestä! :) Tästä on hyvä jatkaa... :)