Täyttä häkää kunnes raja tulee vastaan

Täysiä voi painaa menemään, mutta ennen pitkää tulee seinä vastaan ihan jokaisella.

Näin se vaan on.

Itselleni tämä seinä tuli aivan yllättäen viime viikolla. Heti maanantaista alkaen tiesin että tätä tahtia ei voi jatkaa. Edessä oleva treeniviikko tuntui hirvittävältä, arjen hommat kauhistuttivat, ahdisti, heikotti ja väsytti. Tunsin outoa rintakipua ja hengenahdistusta. Vatsaoireet vaivasivat. Mittailin kuumetta, mutta turhaan. Mikä kumma minua vaivasi? Huolestuin ja ihan aiheestakin.

Kuten jo aiemmissa postauksissani puhuin kiireestä ja stressistä niin nyt ne tosiaan olivat saaneet yliotteen. Yhtäkkiä alkoi tuntua ettei aikaa ollut enää mihinkään. Mikään ei kiinnostanut. En saanut mitään aikaan. Pienetkin arjen askareet tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta, aloittaminen oli vaikeaa.


Irtiotto omaan elämään

Päätin että näin ei voi jatkua. Koin ainoaksi mahdollisuudeksi ottaa täydellisen irtioton omaan elämääni. Siis kaikkiin niihin päivittäisiin asioihin työtä lukuunottamatta joihin arjessani aikaa käytän.

Tauolle pääsivät seuraavat 7 asiaa:

• Treenaaminen
• Facebook
• Blogi
• TV
• Kahvi
• Lisäravinteet
• Ravintolisät

Seuraavia 2 asiaa rajoitin:

• Ruokavalio oli täysin jäähyllä viikonlopun ajan
• Netti (töidentekoa lukuunottamatta)

Seuraaviin 6 asiaan panostin:

• Ystävät
• Perhe
• Kirjojen lukeminen
• Kotihommat ja kotona oleminen
• Lenkkeily
• Maalaaminen (!)

Ensimmäiset tuntemukset alkuviikosta olivat, että voi kumpa aika kuluukaan hitaasti. Mihin ihmeeseen saan käytettyä tämän kaiken vapaa-ajan?!

Viikon myötä muuta tekemistä alkoi kuitenkin hiljalleen löytyä. Yllättävää oli, että sellaiset asiat, joihin entisessä elämässä, siis ennen treenaamisen aloittamista käytin aikaa tai joita harrastin alkoivat palata päiväjärjestykseeni. Ennen olin kova lenkkeilemään ja nyt halu lenkkipoluille ilmestyi takaisin. Hyvä niin koska täysin liikkumattomanakaan en olisi pystynyt viikkoa olemaan.


No miltä tuntui olla treenamatta viikon?

Outoahan se toki aluksi oli. Kaiholla katsoin viikon aikana useaan otteeseen treenikassia ja -vaatteita. Olo oli jopa hieman surullinen. Fyysiset stressin oireet huolestuttivat. Pelkäsin, ettei treenien ääreen olisi paluuta. Pelkäsin, että kyseessä oli jotakin vakavampaa.

Asiasta huolestuneena varasin ajan lääkärille. Rupattelun päätteeksi lääkärin diagnoosi oli melko yksioikoinen: ylirasitus ja stressi. Kysyin huolestuneena, että kuinka nyt käy treenaamisen. Lääkärin neuvo oli huojentava. Älä jätä treenaamista. Se oli hänen mukaansa parasta lääkettä tilanteeseeni.

Tämän myötä helpottuneena osasin ottaa ilon loppuviikosta irti. Oli mukavaa tehdä välillä aivan erilisia asioita. Menettää aikataulut ja kellon kanssa kilpailu. Saada rutkasti aikaa itselle, ystäville ja perheelle. Luin ja maalasin.

Siis todellakin, maalasin! Vanha erittäin rakas harrastukseni sai palata! Piirsin ja maalasin koko varhaisnuoruuteni. Ja väitän vieläpä olevani kohtalaisen hyvä molemmissa ;) Maalaamisen avulla löysin paljon ajan myötä hukkaamiani keinoja tulkita ja ymmärtää itseäni ja myöskin keinon rauhoittua, saada inspiraatiota, kokea todellista onnistumista. Siis täysin samoja asioita joita treenaamisestakin saan.


Salakavalat aikavarkaat

Oivalsin millaisia aikavarkaita netti, blogi, facebook ja televisio todellisuudessa ovat. Ne näyttelivät ennen tätä irtiottoviikkoa suurta roolia arjessani. Käytin niihin rutkasti aikaa. Mutta niistä saatava ilo oli kuitenkin vähäistä. Blogin kirjoittamista rakastan. Nimenomaan siis kirjoittamista, koska silloin joutuu tai pääsee tulkitsemaan itseään, kirjoittamaan aiheista joista pitää, miettimään ja pohdiskelemaan elämäänsä ja toki myös jakamaan näitä asioita muiden kanssa. Facebook sen sijaan antaa melko vähän. Mieluummin olen ystävien ja kavereiden kanssa kasvotusten tekemissä. Televisiosta nyt tuskin tarvitsee edes mainita. Eihän sieltä pitkään aikaan enää ole tullut mitään järkevää saati katsomisen arvoista. Mutta kummasti sen edessä saa aikaansa vietettyä! :D


Harvinaista herkkua

Kokonaisuutena viikko oli mahtava. Mutta mikä oli vielä mahtavampaa, oli huomata miten kaipasinkaan treenaamista päivä päivältä enemmän. Pelkäsin turhaan tauon vaikuttavan treenimotivaatiooni. Sen sijaan se kasvoi räjähdysmäisesti. Olin täysin palautunut, täynnä energiaa, motivoitunut ja ILOINEN palatessani tiistaina treenien äärelle. Samalla aloin toteuttamaan taukoviikon aikana suunnittelemaani uutta treeniohjelmaa, josta muuten laitan seuraavassa postauksessa teillekin tietoa.

Olin luonut itselleni myös tauon pitämisestä tai edes muutaman lepopäivän ketjuttamisesta MÖRÖN. Samoin ruokavaliosta lipsumisesta oli syntynyt illuusio, että kaikki romuttuu kerralla. Todellisuus oli hieman päässyt hämärtymään suoraan sanotusti. Onneksi viime viikko palautti maan pinnalle näissäkin asoissa. Ei tällaisilla ole mitään vaikutusta kokonaisuuteen.

Ja tällaista viikkoa ei ihan rehellisesti ole ollut, en muistkaan milloin viimeksi. Luulen että viime ulkomaan reissu olisi edellinen kerta kun treeneistä tuli taukoa enemmän kuin muutama päivä. Ja tämä reissuhan tosiaan oli.. öhöm. yli vuosi sitten? enemmän? olisiko puolitoista vuotta sitten :D Eli lyhyesti: jo oli aikakin.


Motivaation Comeback

Toissa viikolla kuvittelin vielä hampaat irvessä treenatessani olevani motivoitunut. Ei. En ollut. Nyt vasta muistan mitä motivaatio on. Se on sitä kun ei malttaisi olla raudan ääreltä poissa, lepopäivinä kihisee innosta päästä toteuttamaan seuraavaa treeniä. Mutta muistetaanpa nyt levätä kuitenkin, vaikka vielä vähän normaalia enemmän, ettei viimeviikkoinen tiltti pääse ihan heti toistumaan! Ja syksyllä kun on niin pimeää on pakko vähän höllentää muutenkin. Päivätkin tuntuvat niin lyhyiltä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Minun viikonloppu kuluu ystävien, treenien ja kotijuttujen parissa. Ja sunnuntaille on luvassa treenitreffit blogiystävän kanssa, maltan tuskin odottaa! :) Siitä lisää myöhemmin ;)

 

H-R